Autotallin seinällä roikkuu Madonna.
Viidessä viimeisessä muutossa se on ollut jäädä matkasta. Madonnan omistaja on kuitenkin pitänyt tiukasti siitä kiinni. Sen kanssa nuoruudessa viilletetyt kilometrit ovat painuneet liian syvälle tunnemuistiin.
Vuosikymmeniä Madonna on roikkunut autotallin seinällä tuijottamassa eteensä. Tänään se säpsähti. Roy talutti talliin Toisen Madonnan.
Onko tämä uhka vai mahdollisuus?
Ruostetta, likaa ja muumioitunutta huopaa
Toisestakin Madonnasta henki, että hauskaa on pidetty.
Vauhti oli kirjailtu hiellä ja hiekalla tankoon, joka joskus oli valkoinen. Lamppu ja kello ylpeästi edelleen ilmoittivat, että täältä tullaan. Runkoa pilkutti kuitenkin ruoste, eikä takapakka ollut aikoihin nähnyt aurinkoa. Takaheijastin oli päästänyt vettä sisään, muttei ulos.
Pelottavimmalta näytti jarrujen tilanne. Ei siksi, miten ne pitäisivät, vaan siksi, että niitä suojasi muumioitunut huopa.
Purku ja puhdistus
Roy aloitti työn purkamalla takavaihtajan. Se oli täynnä kovettunutta öljyä ja likaa. Jos samanlaista vaihtajaa olisi ollut saatavilla, Roy olisi hankkinut uuden. Pyörän iästä johtuen ei ollut, joten hän päätti kunnostaa vaihtajan. Hän purki sen osiin ja putsasi läpikotaisin. Rasvattuaan hän kokosi sen uudelleen ja lopuksi maalasi siinä olleen ruosteisen kohdan.
Seuraavaksi Roy poisti, putsasi ja voiteli takapakan ja avasi, puhdisti ja voiteli navat. Sitten hän puhdisti rungon. Puhtaat osat hän asensi takaisin puhtaaseen runkoon ja sääti jarrut ja vaihteet kohdilleen.
Korjaus ja ehostus
Pyörä tarvitsi uuden ketjun, jonka Roy haki varaosaliikkeestä. Vaikeampaa oli löytää uudet, saman aikakauden mallia olevat huovat jarrukahvoihin.
Roy tutki asiaa netistä ja löysi käytetyt mutta parempikuntoiset huovat pyöräkauppa Fillasta. Myös uutta tankoteippiä löytyi sieltä. Huopien ja tankoteipin asentamisen yhteydessä Roy vaihtoi pyörään uudet jarruvaijerit.
Rungon ruosteiset kohdat Roy päätti hioa. Valkoisen maalin kohdalla olevat läikät hän pystyi helposti ja nopeasti peittämään maalilla.
Madonnan paluu
Kun pyörä oli valmis, Madonnan omistaja lähti sillä varovasti liikkeelle. Kymmenen vuotta oli kulunut siitä, kun matkaa viimeksi taitettiin yhdessä.
Omistaja kertoo olleensa 13-vuotias, pari vuotta vanhempi kuin vanhempi lapsensa nyt, astellessaan pyöräkauppaan.
”Se oli ensimmäinen aikuispyöräni. Muistan, miten halusin juuri sellaisen, käyräsarvisen. Muutamalla ystävälläni oli samanlaiset, kaikilla eri väriset. Asuin maalla. Madonna mahdollisti, että pääsin bussipysäkille ja kavereiden luo. Se oli enemmän kuin kulkuväline”, omistaja sanoo.
Omistaja kertoo polkeneensa Madonnalla pitkiä matkoja. ”Pisimmillään kuljin sillä 60 km mökille. Vielä lukion jälkeenkin pyöräilin sillä ilman isompia huoltotoimenpiteitä”, hän kehuu.
Kymmenen ruuhkan vuotta
Yhtä muuttoa lukuunottamatta pyörä on kulkenut omistajan mukana. Aika ajoin sillä on taitettu työmatkoja, aina lasten syntymiseen saakka. Sen jälkeen Madonna on seissyt vanhempien varastossa tai siskontytön opiskelupaikkakunnalla.
”Vuosi sitten kyselin sitä takaisin, kun lapset ovat jo kasvaneet ja ajattelin, että ehkä nyt pääsee taas pyöräilemään. Olen ajanut välillä miehen pyörällä, mutta omaa minulla ei ole ollut. Isä kävi sen meille varastoon hakemassa, mutta vasta tänä keväänä näin sen. Aloin miettiä, saako sitä enää kuntoon”, omistaja kertoo.
90-luvun cyclocross
Samaan aikaan hän otti selvää, millaisia pyöriä nykyään on. Ystävä suositteli hänelle cyclocrossia. ”Olisin toki ansainnut uuden pyörän, näin monen vuoden jälkeen. Katsellessani niitä alkoi kuitenkin tuntua, että kertakaikkiaan – minullahan on 90-luvun cyclocross. Olen fillaroinut sillä paljon maanteitä pitkin ja tiedän, että sillä pääsee lujaa. Rullasin sillä aina muista ohi, kun oltiin liikenteessä kavereiden kanssa”, omistaja hymyilee. “Ajattelin kyllä sitäkin, että onhan se nyt ekologisempaa korjata pyörä kuin ostaa uusi”.
Omistaja näki Roys Garagesta ilmoituksen Facebookin Vanttilalaiset-ryhmässä. Hän otti alun perin yhteyttä, jotta pojan pyörään saataisiin vaihdettua rengas. ”Se kävi näppärästi. Sillä aikaa kun Roy vaihtoi rengasta, kävin sisällä kahvilla, Kun tulin takaisin, tuli mieleeni sanoa, että tuletko tänne varastoon katsomaan”.
Back together
Loppu kerrotaan yllä. Paitsi se tunne, kun Madonnan omistaja kotimatkansa ensimmäisessä alamäessä alkoi luottaa ajokkiinsa uudelleen.
“Pikku hiljaa uskalsin antaa mennä kovempaa. Kyllä siinä hymy nousi kasvoille, kun poljin kotiin. Eikä se tullut pyöräilystä, vaan kaikesta siitä, mitä Madonnan kanssa on tehty. Back together, kymmenen vuoden jälkeen”, omistaja hymyilee.